Vain 1 henkilö 10:stä löytää kuvassa piileksivän ruunan – onnistutko sinä?

Aivojumppa, arvoitus, aivopähkinä, kuva-arvoitus… Rakkaalla lapsella on monta nimeä, kuten sanonta kuuluu. Kutsumanimestään huolimatta on selvää, että kaikenlaiset kognitiiviset haasteet ovat kiehtoneet meitä ihmisiä aikojen saatosta lähtien.

Ne ovat myös hyödyllisiä, sillä niiden avulla voimme harjoittaa aivojamme ja pitää mielemme skarppina. Aivot tarvitsevat säännöllistä ”jumppaa” siinä missä mikä tahansa muukin kehon osa voidakseen hyvin.

Aivojumpan keinolla ei ole niin isoa merkitystä, kunhan annat aivojesi raksuttaa kunnolla jonkin tehtävän tai haasteen ratkaisemiseksi. Näin aivosi saavat myös muuta tekemistä arjen puuduttavien ja yksitoikkoisten askareiden keskellä.

Ehkä tämä on yksi syistä, miksi tämäntyyppinen testi, jonka näemme alla, on ollut – ja on edelleen – niin suosittu.

Löydätkö ruunan?

Siksi ajattelin tarjota sinulle pienen tehtävän. Toteutus on hyvin yksinkertaista, mutta itse ratkaisun löytäminen on sitäkin haastavampaa.

Kuva on levinnyt ympäri maailmaa ja sitä on nähty useissa paikoissa – ja väitetään, että vain joka kymmenes onnistuu siinä.

Sain itse istua tuijottamassa kuvaa hyvän aikaa, ennen kuin löysin hevose-ystävämme.

No niin, tässä testi nyt tulee!

Kuvan lähde: Reddit

Jotkut ehkä löysivät hevosen heti, toiset joutuvat käyttämään runsaasti enemmän aikaa kuvan tutkailuun.

Ratkaisu

Jos uljas ratsu ei millään osu silmään, paljastamme ratkaisun alla.

Täältä hevonen löytyy:

Kuvan lähde: Reddit

Paina nyt Jaa-painiketta jotta ystäväsikin saavat kokeilla tätä hauskaa haastetta.