Kohtelias käytös kanssaihmisiä kohtaan ehkä tuntuu itsestään selvältä suurimmalle osalle meistä, mutta silloin tällöin joutuu kasvokkain sen tosiasian kanssa, ettei tietyillä ihmisillä ole käytöstavoista tietoakaan.
Alla on pieni testi, ja ehkä ihan hyvä muistutuslistakin seitsemästä kohteliaasta fraasista, jotka antavat sinusta mukavan kuvan. Nyt rehellinen katse peiliin; kuinka montaa niistä itse käytät aktiivisesti?
1. Kiitos
Aloitetaan helpolla. ”Kiitos” toivottavasti kuuluu ihan jokaisen arkisanastoon riippumatta siitä, onko joku pitänyt sinulle ovea auki vai tehnyt sinulle suurenkin palveluksen tai antanut ihanan kehun.
2. Olisitko niin kiltti
Lause, jota ei kuule läheskään niin usein, ja antaakin ehkä siksi erityisen hyvän vaikutelman. Voidaan käyttää sekä ennen kysymystä että sen jälkeen.
3. Pahoittelut
Joskus törmäät johonkin bussissa tai ruuhkaisessa ruokakaupassa, on kohteliasta pahoitella tapahtunutta, vaikka ”vika” olisikin molemmissa osapuolissa tai kuoppaisessa tiessä. Sen sijaan, että vain kiirehtisit eteenpäin, ovat ”pahoittelut” paikallaan – se ei ole sen vaikeampaa.
4. Ole hyvä
Tämäkin ehkä tuntuu itsestäänselvyydeltä, mutta milloin viimeksi oikeasti olet lausunut nämä sanat ääneen?
5. Käytä ihmisten nimiä
Kun joku sanoo nimesi, tunnet olosi nähdyksi ja kuulluksi. Lisäksi se on hyvä tapa kaikille niille, joilla on huono nimimuisti, opetella uuden tuttavan nimi!
6. Anteeksi
Tämän sanan kohdalla tuntuu olevan kaksi leiriä – he, jotka alati pyytelevät anteeksi myös sellaista, mitä ei tarvitse ja he, jotka eivät koskaan saa tätä sanaa sanottua.
7. Tarvitsetko apua?
Jos olet hyvätapainen ja kohtelias, tarkkailet hieman ympäristöäsi ja jos näet jonkun, joka tarvitsee sitä, tarjoat apuasi. Se voi olla mitä tahansa iäkkään ihmisen auttamista kadun yli tai eksyneen näköisen opastamista.
Lue myös: Oppilaan tuli piirtää Suomen lippu kokeessa – hänen virheensä sai opettajan nauramaan kippurassa
Kuinka monta näistä fraaseista käytät päivittäin? Jos se on alle puolet, sinun pitäisi ehkä harjoitella olemaan hieman mukavampi.
Paina nyt JAA-painiketta, niin maailmasta ehkä tulee hiukan mukavampi paikka meille kaikille. 🙂