Nykyään on yleisempää kuin koskaan mennä niin sanotusti ”veitsen alle” paranneltua ulkomuotoa etsittäessä. Kyseessä voi olla yksi ryypy otsassa joka häiritsee, tai sitten huomattavasti isompi operaatio.
Mutta jotkut ottavat sen askeleen pidemmälle ja tekevät muutoksista elämäntavan. Kuten esimerkiksi 26-vuotias Andrea. Hän on suurentanut huuliaan yli 30 kertaa, eikä aio lopettaa.
Hyvissä nauruissa emme kirjoita vain asioista, jotka saavat lukijamme nauramaan. Haluamme myös antaa tilaa ja näkyvyyttä ihmisille, jotka ovat valinneet elää omannäköistään elämää – meidän mielestämme kaikki ihmiset ovat saman arvoisia ja heitä tulee kunnioittaa elämäntyylistä riippumatta!
Bulgarialainen Andrea Ivanova on käyttänyt liki 9000 euroa huultensa suurentamiseen.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Haluaa rikkoa maailmanennätyksen
Andrea aloitti prosessin vuonna 2018, jolloin tavoitteena oli näyttää Bratz-nukelta. Mutta 34 täyttökertaa myöhemmin Andrea ei vieläkään tunne olevansa valmis – hän nimittäin haluaa maailman suurimmat huulet.
Kyse ei kuitenkaan ole vain maailmanennätysten jahtaamisesta huulilla. Useat klinikat kieltäytyvät nyt tekemästä lisää toimenpiteitä Andrealle vedoten siihen, että hänen huulensa ovat jo niin isot, että niiden täyttäminen entisestään voisi aiheuttaa kantajalleen terveysongelmia.
Kun Andrea hiljattain halusi tehdä kuusi toimenpidettä kasvoilleen saman päivän aikana, hänen täytyi matkustaa Saksaan erikoislääkärin leikkauspöydälle.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Andrea käytti yhteensä noin 1000 euroa toimenpiteisiin, joihin sisältyi neljä laukalinjaa muokkaavaa toimenpidettä, poskipäiden muokkausta ja tietysit lisää huulitäytteitä.
– Olin hyvin päättäväinen ja halusin tehdä lukusia toimenpiteitä. Halusin tehdä nämä kuusi toimenpidettä kokeiluna, aiemmin olin tehnyt vain kolme toimenpidettä samanaikaisesti. Näiden kuuden toimenpiteen jälkeen koko kasvoni sattuvat. En voi hymyillä kivun takia ja kasvoja kiristää kauttaaltaan, Andrea sanoo Daily Starille .
Ei pelkkien ennätysten perässä
Nuoren naisen perhe ei myöskään ole innoissaan hänen projektistaan.
– Perheeni ei pidä ulkonäönmuutoksestani, mutta he kunnioittavat elämänvalintojani. Muuten en välitä ihmisten puheista, minulla on oma käsitykseni siitä, mitä kauneus on ja seuraan sitä uskollisesti, Andrea sanoo Daily Mailille.