Joka päivä ei voi herätä ja olla äärettömän iloinen; joskus sitä vain tuntee olonsa harmaaksi ja kurjaksi. Silloin täytyy yrittää löytää pieniä tapoja saada itsensä taas hyvälle tuulelle.
Jotain, joka yleensä piristää useimpia ihmisiä, on hauska tarina tai vitsi, kuten niitä myös kutsutaan. Monen mielestä ne ehkä ovat vähän tyhmiä ja lapsellisia, mutta heidänkin on lopulta vaikea olla hymähtämättä, kun sellaisen kuulevat – ja sehän on pääasia.
Lue myös: Vitsi: Kalle peruu kalastusreissun, jotta pääsee vällyjen väliin vaimon kanssa
Lue myös: Tuhma vitsi: 4 nunnaa tunnusti syntinsä taivaan porteilla – Jaanan tuhma salaisuus mykisti kaikki
Jori oli tavallinen mies tavallisessa kaupungissa. Hänellä oli hyvä työ, paljon ystäviä ja hän oli aina ollut suosittu naisten keskuudessa, vaikka hän eli sinkkuna.
Katsoi pornoa
Nyt siitä oli kuitenkin kulunut jo hyvän aikaa kun Jori oli nähnyt alastoman naisen, ja hän oli kuullut, että verkossa pääsisi näkemään yhtä unt toista. Tuumasta toimeen.
Hän klikkasi itsensä sivustolle ja hämmästyi, kuinka valtavia kaluja miehillä videoissa oli.
Ne hipoivat melkein maata ja kun Jori vertasi omaa vartaloaan videoiden miehiin hän tajusi, että niiden välillä oli valtava ero.
Hiukan järkyttyneenä hän meni nukkumaan.
Taikakeiju
Seuraavana päivänä Jori oli ulkona kävelyllä. Kalut ja niiden koot pyörivät edelleen hänen mielessään, ja hän tunsi outoa puristusta rinnassaan.
Hän ei ollut koskaan ajatellut sitä ennen, mutta nyt hän alkoi olla huolissaan siitä, että oli sinkku.
Silloin se tapahtui; hän kohtasi yhtäkkiä maagisen keijun kävelemässä tietä pitkin. Keiju huomasi Jorin ja sanoi:
– Olet ensimmäinen henkilö, jonka tapaan tänään, joten saat yhden toiveen.
Jori mietti hieman ja tajusi, että hänellä oli rahaa, koti, ystäviä ja komeakin hän oli. Mutta nopeasti pornovideoiden miesten valtavat hepit tulvahtivat taas hänen päähänsä, joten hän sanoi:
– Haluaisin kullin, joka ulottuu maahan asti!
Keiju nosti taikasauvaansa, heilutti sitä ja yhtäkkiä Jorin jalka lyheni 87 senttiä…
Paina nyt JAA-painiketta, jotta ystäväsikin näkevät tämän tänään!