Jos tunnet olosi hieman masentuneeksi, mitä vaan sattuu silloin tällöin, voit aina piristää itseäsi pienellä törkyisellä vitsillä.
Ne saavat useimmiten ainakin minut hymyilemään, varsinkin jos ovat teeamoiltaan lapsilta kiellettyjä ja joiden loppuratkaisu saa nauramaan yhtä paljon kuin punastumaan.
Alla oleva röyhkeä vitsi ei ole poikkeus – hauskaa!
Kirsti ja Roope olivat saaneet kutsun naamiaisiin. He olivat olleet naimisissa 20 vuotta ja nauttivat todella muiden kanssa seurustelusta ja juhlimisesta.
Mutta kun naamiaispäivän aamu valkeni, Kirsti tunsi olonsa hiukan kipeäksi. Hän kuitenkin vaati, että Roope menisi juhliin ja pitäisi hauskaa.
Niinpä Roope puki Batman-asunsa ja suuntasi naamiaisiin ja Kirsti kömpi sänkyyn ja nukahti heti.
Kun hän heräsi, hänellä oli suorastaan uudelleensyntynyt olo ja hän päätti itsekin suunnata naamiaisiin.
Hänen teki myös mieli laittaa eri asu, kuin hän oli alun perin ajatellut – hän nimittäin aikoi vakoilla miestään ja varmistaa, että tämä käyttäytyi.
Batman
Kirsti saapui naamiaisiin. Hän huomasi nopeasti Roopen Batman-asussaan ja alkoi heti flirttailla tämän kanssa.
Ei aikaakaan ennen kuin he päätyivät puutarhaan, jossa he sitten rakastelivat villisti.
Myöhemmin Kirsti palasi kotiin ja meni nukkumaan.
Seuraavana aamuna
Seuraavana aamuna pariskunta istui keittiössä syömässä aamiaista, kun Kirsti kysyi:
– No, miten juhlissa meni?!
Roope siemaili kahvia ja sanoi:
– Siellä oli aika tylsää. Minä ja muutama muu istuimme enimmäkseen yläkerrassa ja pelasimme korttia. Mutta kaverillani, jolle lainasin Batman-pukunai oli ilmeisesti hyvinkin onnistunut ilta…
Paina nyt JAA-painiketta ja anna kaikille ystävillesi naurun aihetta, he ansaitsevat sen!