Nykyään lähes kaikki puhelimet on varustettu kameralla. Se tarkoittaa, että otamme enemmän kuvia kuin koskaan ennen.
Tarvitsee vain nostaa puhelin, avata kameraa ja ottaa kuva – voilà.
Koska ihmiset valokuvaavat nykyään paljon enemmän, on myös virhemarginaali tietysti kasvanut.
Valaistus saattaa olla huono, kuva on epätarkka tai taustalla on yksityiskohtia, jonka ei siellä kuuluisi olla.
99 kertaa 100:sta näillä pienillä virheillä ei ole suurta merkitystä kuvan kannalta – mutta sitten tapahtuu 100:s kuva.
Juuri näin kävi Georgia Shorthallille, raportoi British Metro.
Kaveri naurahti
Georgia Shorthall Englannista odotti lasta, josta hän luonnollisesti usein keskusteli ystäviensä kanssa. Eräänä päivänä, kun Georgia oli 30. viikolla, hän puhui ystävänsä Tonin kanssa puhelimessa, kun Toni kysyi kuinka suureksi Georgian vatsa oli kasvanut.
Ajattelematta asiaa sen tarkemmin, Georgia otti nopeasti kuvan mahastaan ja lähetti kuvan.
Mutta hänellä taisi olla vähän kiire, sillä kun Toni sai kuvan, hän ei voinut lopettaa nauramista, eikä Georgialla ollut aavistustakaan miksi.
Näetkö yksityiskohdan, joka sai ystävän nauramaan katketakseen:
Iso, veltto penis
Huomaatko velton peniksen näköisen ulokkeen, joka on Georgian käsi?
Georgia ilmeisesti näki kuvan hauskuuden ja julkaisi sen, jonka jälkeen se onkin levinnyt kulovalkean tavoin.
Paina nyt JAA-painiketta, jotta ystäväsikin saavat nauraa tänään!