Kaksosissa on jotain, mikä on kiehtonut ihmisiä kautta aikojen.
On aivan kuin kaksi täyttä kopiota toisistaan kulkisi vierekkäin maan päällä – ja tällaiseen parivaljakkoon tutustuttua voi viedä kauankin aikaa ennen kuin muistaa varmasti molempien nimet oikein.
Tämä on tietysti erityisen totta identtisten kaksosten kohdalla. Harva heistäkään on kuitenkaan yhtä samanlaisia keskenään kuin Anna ja Lucy DeCinque. Heitä on nimitetty ”maailman identtisimmiksi kaksosiksi” – ja on helppoa ymmärtää miksi.
Uskomattoman yhdennäköisyyden lisäksi kaksoset Anna ja Lucy ovat herättäneet paljon huomiota elämäntyylinsä takia, joka kiinnostaa ja ihmetyttää monia.
Kaksoset nauttivat valokeilasta ja ovat ylpeinä omat itsensä. Nyt he ovat paljastaneet erikoisen kuntoiluohjelmansa ja puhuvat myös suhteestaan yhteisen poikaystävänsä kanssa.
”Treenaamme liikaa”
Omalla Youtube-kanavallaan kaksikko on aiemmin puhunut avoimesti siitä, miten he ovat molemmat addiktoituneita kuntoiluun ja treenaamiseen. He saattavat omien sanojensa mukaan kuntoilla jopa 4 tuntia päivässä – vaikka olisivat väsyneitä.
– Me treenaamme ihan liikaa, Anna toteaa.
Jopa lääkärit ovat sanoneet kaksosille etteivät heidän elämäntapansa ole terveellisiä – etenkin kun ottaa huomioon sen, että he syövät vain yhden aterian päivässä.
– Me tiedämme ettei se ole hyväksy, Lucy sanoo.
– Se on kuitenkin periytynyt tapa äidiltämme. Me syömme vain yhden aterian iltaisin ja se toimii meille, nainen väittää.
Jakavat jopa poikaystävän
Australiasta kotoisin olevat kaksoset tekevät lähes kaiken elämässään yhdessä. Tämä pitää sisällään myös parisuhteen, sillä heillä on yhteinen poikaystävä, jonka kanssa molemmat ovat myös intiimissä kanssakäymisessä.
He kaikki kolme nukkuvat kodissaan yhteisessä sängyssä.
Anna ja Lucy ovat luoneet itselleen uran identtisen ulkonäkönsä avulla. Ulkonäöstään tarkka kaksikko kertoo käyvänsä usein myös erilaisissa hoidoissa ja kauneusoperaatioissa.
Tuhansia seuraajia
Hoitojen yhteydessä tapahtui siskosten mukaan myös karmiva tilanne, jossa Lucy kuoli heidän mukaansa hetkeksi. Hänet kuitenkin elvytettiin ja saatiin nopeasti takaisin elävien kirjoihin.
Kyse oli hoidosta, jossa kehon lämpötila laskettiin todella alhaisiin lukemiin, jotta verisolut hidastuisivat ja iho voisi palautua nopeammin. Omituinen operaatio johti kuitenkin sisarusten väitteiden mukaan karmivaan tilanteeseen.
– En koskaan unohda sitä, Anna sanoo.
– Muistan hänen vain maanneen tajuttomana lattialla.
– Minä olin kuollut. Noin minuutin ajan, Lucy itse väittää.
Kaksosilla on sosiaalisessa mediassa Instagramin puolella yli 130 000 seuraajaa, jolle he esittelevät päivittäin elämäänsä sekä outoja sattumuksiaan.
Monet seuraajistakaan eivät kuitenkaan aina tiedä kumpi sisaruksista on oikeasti kumpi. Naisten hurjat väitteet ja selitykset ovat myös saaneet monet skeptisiksi ja osa uskoo, että he tarinoivat asioita vain saadakseen lisää seuraajia.
Totuus lienee jotain sieltä väliltä, mutta sanomattakin on selvää, että todella saman näköisiä kaksoset oikeasti ovat.