Meissä ihmisissä on todella kiehtovaa se, kuinka voimme katsoa samaa kohdetta, mutta havaita sen täysin eri tavalla. Tai ainakin huomata sellaisia yksityiskohtia, joita vieressäsi oleva henkilö ei huomaa.
Optiset illuusiot ovat hämmästyttäviä tässä suhteessa, ja mielestäni onkin hauskaa ja jännittävää tutkailla niitä etenkin jonkun muun kanssa!
Varsinkin nykyään, kun teknologia ja tietokoneet lähes takaavat sen, ettei meidän tarvitse ajatella itse on todella tärkeää erikseen huolehtia siitä, että laitamme aivomme raksuttamaan.
Siksi ajattelin tarjota sinulle nyt pienen haasteen. Haaste on yksinkertainen, mutta itse ratkaisun löytäminen on hieman vaikeampaa.
Arvoitus on levinnyt ympäri maailmaa ja se on nähty useissa paikoissa ja se on täyttänyt useat kommenttipalstat hämmentyneillä ihmisillä.
Päivän haaste
Tehtäväsi on löytää alla-olevasta kuvasta hevonen.
No niin, tässä tulee kuva.
Näkyykö?
Monet teistä ovat luultavasti jo löytäneet hevosen, kun taas useimpien on edelleen etsittävä sitä. Jotkut saattavat jopa tuijottaa kuvaa tuntikausia löytämättä sitä koskaan.
Oletko löytänyt sen nyt?
Annan sinulle vastauksen alla.
Joillekin teistä tämä tietysti vain vahvistaa sen, minkä jo tiedät.
Tässä on hevonen (keltaisen ympyrän sisällä!)
Löysitkö hevosen? Paina sitten Jaa-painiketta kutsuaksesi ystäväsi hauskaan haasteeseen!