Aivosolujen jumppaaminen säännöllisin väliajoin pienten haasteiden avulla on hyvä tapa pysyä vireänä ja pitää itsensä terävänä.
Aivot toimivat kuten muutkin lihakset, eli ne tarvitsevat säännöllistä harjoitusta voidakseen pysyä parhaassa mahdollisessa kunnossa. Tähän löytyy oiva apu erilaisista arvoituksista.
Kouluaikaan moni on käyttänyt päivänsä ratkoen erilaisia ongelmia, mutta myöhemmällä iällä sama jää vähemmälle, ellet sitten harrasta sanaristikoiden tai sudokujen tekemistä.
Nykyään internetin myötä on kuitenkin helpompaa kuin koskaan harjoituttaa myös aivosoluja. Sillä ei nimittäin ole väliä millaisia haasteita aivoillesi annat, kunhan annat edes jotain.
Vaatii keskittymistä
Yksi tärkeimmistä sekoista on se, että tällaiset arvoitukset vaativat loogista ajattelua, jotta voit keksiä oikean vastauksen kyseessä olevaan ongelmaan.
Samaa ei tule tehtyä välttämättä päivittäisessä elämässä, sillä teknologia tekee monista arkisista ”ongelmatilanteista” paljon helpompia ratkaista hetkessä.
Ongelmien ratkominen vaatii keskittymistä, joka on avainasemassa tälläkin kertaa.
Päivän haaste
Tässä tulee tämän päivän haaste.
Alla olevassa kuvassa on esitettynä kolme miestä, jotka kantavat kaadettua puuta.
Sinun tehtäväsi on pelkästään kuvaa katsomalla sanoa, kuka miehistä kantaa suurinta osaa painosta harteillaan.
Oletko valmis? Kuva tulee tässä.
Katso ihan rauhassa, sillä tämä arvoitus ei ole helpoimmasta päästä.
Tarkastele kuvaa ja yritä päätellä, kenen harteilla paino todellisuudessa lepää. Kun olet keksinyt vastauksen, voit rullata alemmas.
Kerromme oikean vastauksen hieman alempana.
Tässä tulee oikea vastaus
Niin, keksitkö jo ratkaisun? Jos et, niin älä huoli. Voit miettiä vielä rauhassa.
Seuraavan kuvan alapuolelta voit tarkistaa oikean ratkaisun. Älä kuitenkaan rullaa vielä pidemmälle, ennen kuin olet täysin varma vastauksestasi.
Ja oikea vastaus on…
Keskimmäinen mies kantaa 25 prosenttia enemmän painoa harteillaan kuin edessä tai takanaan oleva mies.
Osasitko sinä ratkaista pulman? Hienoa!
Paina nyt peukkua ja jaa tätä, jotta myös ystäväsi saavat kokeilla taitojaan!